Home » Tarina takana

Tarina takana

Yrittäjänä Trendifix toiminimen takana toimii kroatialainen vuonna 1971 syntynyt Igor Susa.

Igor Susan ammatillinen tarina alkaa Kroatian Osijekista, jossa hän opiskeli sähköteknikoksi ammattikoulussa.  Tämän jälkeen hän siirtyi opiskelemaan sähköinsinööriksi maineikkaaseen yliopistoon, mutta joutui lähtemään ulkomaille 90-luvun sodan tuomien levottomuuksien takia.

Vuonna 1993 Susa muutti Kreikkaan, jossa työskenteli oppipoikana remontti- ja parkettiyrityksissä. Kreikasta hän siirtyi vuonna 1996 Italian Milanoon ja sai vakituisen työsuhteen kahteen tunnettuun messu-, näyttely ja kaupan kalusteyritykseen Olgiatiin ja Technostandiin. Aluksi hän työskenteli puuseppänä yritysten tehtaille valmistaen kalusteita. Ajan myötä Susan työkuvaan sisältyi koko prosessi valmistuksesta näiden kalusteiden toimittamiseen sekä asentamiseen kuuluiselle brändeille ympäri Eurooppaa. Hän teki paljon työmatkoja mm. Frankfurtiin, Düsseldorfiin, Pariisiin, Cannesiin, Kölniin ja Geneveen. Tämän työsuhteen aikana Susasta kehittyi ammattilainen puutavaran, maalauksen ja grafiikan työstämisessä sekä erilaisten työkalujen ja -koneiden käyttämisessä. Työskentely huippuluokan suunnittelijoiden ja merkkien kanssa opetti kuinka tulkita suunnitelmia ja toteuttaa design-prosessi suurella tarkkuudella sekä korkealla laadulla. Erikoisuutena mainittakoon esimerkiksi laminoinnin käyttäminen lattioiden lisäksi huonekalujen valmistuksessa.

Italian aikana hän tapasi suomalaisen naisen, meni naimisiin ja sai tyttären. Vuonna 2005 he päättivät muuttaa Suomeen. Suomessa Susa opiskeli kielen ja aloitti työskentelyn My Time-yritykselle, joka on kunnostautunut myös messujen, näyttelyiden ja koristeluiden rakentamisessa. Vuonna 2008 hän päätti perustaa oman toiminimen Trendifixin. Sittemmin Trendifixillä on ollut paljon erilaisia projekteja Suomessa. Ja tämä tarina jatkuu edelleen.

Igor Susa haluaa painottaa työskentelyssään omaa ammattitaitoaan ja vuosien kokemusta. Vahvuutenaan hän pitää taitoaan improvisoida ratkaisu vaikeaankin ongelmaan. Susa on ollut mukana yli 400 erilaisessa projektissa ja on aina valmis luomaan uutta ja tahtoo kehittää itseään sekä yritystään.

efektimaalaus

Tikkurilan katalogille seinän efektimaalaus. Kuvassa Igor ja tytär